Kun katson ulos ikkunasta, mieleni valtaa suuri rauha. Kaikkialla on niin kaunista. Niin tyhjää ja hiljaista. Kuollutta.
Minulla ei ole enää juuri tehtävää täällä. Onneksi.
Voin antaa läheisilleni perhejoulun, täynnä naurua ja hymyä.
Voin hyvästellä entisen rakkaani rauhassa.
Voin antaa anteeksi maailmalle.
Pitäisikö minun sanoa, että olen pahoillani?
Pitäisikö minun antaa vastauksia?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Kaunis pohja blogillasi, hivelee omaa makuani tällä hetkellä.
VastaaPoistaKirjoitat suurista asioista, eiköhän syntyminen ja kuoleminen niitä suurimpia ole.
Kuolemalla on myös toiset kasvot, ankaran surun ja tuskan kasvot, niille ketkä jäävät. Sen halusin vain sanoa, kun tänne satuin tulemaan...
Oletko enää siellä? Toivottavasti.
VastaaPoista